maanantai 18. elokuuta 2014

Paluu arkeen!

Heippodei!

Kesä alkaa olla pikkuhiljaa ohi ja syksy saa tulla. Kesä on ollut meidän perheelle todella hektinen. Laihduttaminen ei ole ollut helppoa. Ruokavalion runko on ollut koko ajan hanskassa. Treenattukkin on aina kun on kerennyt. Yhteen väliin treenasin öisin 10 tuntisen työvuoron päälle. Uupumus tuli aika nopeasti, sillä 5 tuntia yöunta ei vaan riitä. Oman kehon kuunteleminen on tärkeää. Onneksi ymmärsin vaihtaa pienemmän vaihteen silmään ja nyt on taas energiaa.


Meillä on myös uusi lemmikki nimeltään Reino.


Reino on poika orava. Reino löytyi heinäkuun alussa meidän terassilta. Oli ilmeisesti tippunut katolla olevasta pesästä tai emo oli hänet hylännyt. Odottelin useamman tunnin jotta emo olisi hakenut poikasensa, mutta ei hakenut. Otin poikasen pyyhkeen sisään ja aloin heti etsiä tietoa netistä. Korkeasaaren sivuilta löysin kattavat ohjeet poikasen hoitoon. Reino painoi löytyessään 43g ja nyt 170g.


Aika näyttää tuliko Reino meille jäädäkseen. Toistaiseksi Reino ei ole lähtenyt minun ja mieheni läheltä pois. Ulkonakin on käyty, mutta pysyy tiukasti miun olkapäällä.


Sitten itseasiaan! Aloitin tänään 6 viikon superdieetin fitfarmin ohjeilla. Minulla on siis ohjeet jo olemassa viime vuodelta. Treenaan nykyisillä ohjelmilla. Aamuaerobisia pitäisi lisätä.

Paino tänä aamuna 94,2 kg

Tästä sitten lähdetään alaspäin. Päivittelen maanantaisin painon tänne. Jos se saisi motivaation pysymään!


Tänään oli ensimmäiset tulet takassa tälle syksylle!

Erppa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti