torstai 21. elokuuta 2014

Yllättävän helppoa!

Miun superdietti käynnistyi maanantaina eli jo kolme kokonaista päivää takana! Ruokavaliota olen noudattanut grammalleen, mutta treenannut en ole kiitos orastavan flunssan! Kävin ihan huvikseen aamulla vaa'alla ja vaaka näytti 91,9 kg! Eli nesteet on lähtenyt! Olo on mitä mainioin. Vielä maanantaina ja tiistainakin nälkä kurni ja päätä särki, mutta sinnillä vain eteenpäin!

 Aamu- ja iltapalaa. Rahka maistuu hyvältä. En ole koskaan siihen kyllästynyt :)

En tiedä onko häikkää bloggerissa vai nettiyhteydessä, mutta kuvien siirto kestää ikuisuuden! 

Superdietti on kestoltaan 6 viikkoa ja antaa hyvän alun laihduttamiselle. Ohjeet on helppoja joten jokainen varmasti onnistuu jos on tarpeeksi motivaatiota.
 Joku joskus sanoi minulle , että vaikeinta on aloittaminen. Minun kohdallani aloittaminen on ollut helpointa! Motivaation ylläpitäminen on haastavinta. Eniten minua mietityttää ja jännittää miten saan pidettyä painon samassa kun olen tavoitteeseen päässyt. Täytän joulukuussa 30v ja tavoite on painaa silloin 80kg tai alle. Lopullista tavoitetta en ole itselleni asettanut. Helpommalta tuntuu ottaa tavoitteeksi aina 5kg kerrallaan. 3kk on aikaa pudottaa reilu 10kg. Se on aika realistinen aika ja sen meinaan myös tehdä!

Nyt eväitten tekoon ja töihin!

Erppa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti